Tulitehoa.fi Asiaa energiatehokkuudesta ja kilpailukyvystä

Suurin häviäjä energiatehottomuudessa on Verottaja

Suomi tuottaa energiansa energiatehottomasti ja suurin taloudellinen häviäjä energia tehottomuudessa on Verottaja.  

Näin tapahtuu, koska energiatehottomuus syö yritysten kilpailukykyä, heikentää vaihtotasetta sekä ulosliputtaa suomalaisia tuotantolaitoksia ulkomaille. Tällöin veroja maksetaan vähemmän, koska ostovoimaa kansalaisella on vähemmän.

Hiljattain Englannissa uutisoitiin puun energiatehottomuudesta sähköntuotannon polttoaineena. Uutisessa kerrottiin, että polttamalla puuta tuotetaan 12 % enemmän hiilidioksidia yhtä sähkö KWh kohden kuin mitä tarvitsisi tuottaa polttamalla kivihiiltä.

Maalikoille tarkennukseksi, että käytettäessä kivihiiltä tai puupolttoaineita lämmön tuottamiseen perustuu energian vapautuminen valtaosaltaan hiiliatomin ja happimolekyylin yhtymiseksi hiilidioksidiksi. Kemiassa tämä reaktio tunnetaan exotermisenä reaktiona eli energiaa vapauttavana ilmiönä. Hiilidioksidimolekyylin muodostuessa on vapautuva energiamäärä tämän hetkisen tutkitun tiedon mukaan vakio. Vapautuva energianmäärä on n. 400 kJ / kMol.

Eli kun hiilidioksidia muodostuu, vapautuu polttoaineesta kemiallistaenergiaa aina saman verran yhtä hiilidioksidi molekyyliä kohden. Moni varmasti tässä kohtaa miettii, että miten sitten voi olla mahdollista, että poltettaessa puuta tarvitsee muodostaa 12 % enemmän hiilidioksidia tuottaakseen yhden sähkö KWh kuin poltettaessa kivihiiltä.

Vastaus on, että näin tarvitsee tehdä, koska poltettaessa puuta energianvapautuminen ei ole intensiteetiltään samaa luokkaa kuin kivihiilellä. Energian vapautuminen polttoaineesta on merkittävin kohta energiantuotannon prosessista koko energian käytön hyötysuhteen kannalta. Jos palotapahtuma on epätäydellinen tai hidas on seurauksena matala palamislämpötila ja huono energiankäytön hyötysuhde. Silloin kun palotapahtuma on täydellinen ja nopea on seurauksena kuuma polttorintama, joka vapauttaa energiaa tehokkaasti ja termodynaamisen systeemin hyötysuhteen kannalta hyvässä muodossa.

Asia kokonaisuuden ymmärtäminen vaatii tarkkuutta ja avoimuutta uusille asioille, jotta ilmiön pystyy ymmärtämään alusta loppuun.  Jopa akateemisesti koulutetuilla energia-alan ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää tätä asiaa. Osa ymmärtää, osa ei ymmärrä.

Tämä asia vaatisi Suomessa merkittävää julkistakeskustelua, koska tällä hetkellä Verottaja menettää paljon rahaa siinä, että energiatehottomia tuotantomuotoja tuetaan vero euroin ja tehokkaita tuotantomuotoja haittaverotetaan aiheetta. Samalla tuhotaan merkittävissä määrin Suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukykyä.

Kokonaisveroaste Suomessa voisi olla selvästi pienempi, jos tämä asia otettaisiin keskusteluun julkisuudessa.  Samalla ehkä myös monet muut poliittiset dilemmat olisivat helpommin ratkaistavissa, kun kauppatase olisi enemmän plusmerkkinen hyvin vetävän vientiteollisuuden ansiosta sekä sen ansiosta, että hyödykkeitä ei tarvitse tuoda Suomeen ulkomailta koska Suomessakin olisi taas kannattavaa valmistaa lämpösidonnaista tuotantoa.

Verottajan jälkeen suurin häviäjä on tietenkin Suomen kansalainen, joka maksaa korkeampaa veroastetta energiatehottomuudesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Suomi kulkee verotus edellä ja siten hyvä plogi.

Suomen ei kannata kulkea talous edellä. koska muut tekevät jo niin.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

"Uutisessa kerrottiin, että polttamalla puuta tuotetaan 12 % enemmän hiilidioksidia yhtä sähkö KWh kohden kuin mitä tarvitsisi tuottaa polttamalla kivihiiltä."

Onko tässä huomioitu biomassan kasvaessaan sitoman hiilidioksin kokonaispäästöjä vähentävä vaikutus?

Tämä on myös mielenkiintoinen "uutuus"

"Kuntien lämpölaitokset voisivat tuottaa tarvittavan lämmön jopa kolmanneksen pienemmällä hakemäärällä polttamalla tuoretta puuta."

http://yle.fi/uutiset/3-9466222

Tossahan on vielä sekin bonus ettei tarvitse kuivata haketta. Säästyy hyvin energiaa myös kun ei ole tarvetta pyörittää kuivureita hakkeen kuivaamiseksi..

Lisäksi tuoreen puun poltossa saadaan hyötyä myös lämmön talteenotosta. Kauhavan lämpölaitoksen piipusta tupruava savukaasu on vain 40-asteista. Savukaasut pestään matkalla ja lämpöpumppu tiivistää vesihöyryn vedeksi. Prosessissa ainakin kolmannes savukaasujen lämmöstä sadaan talteen.

Ei huonosti?

Ville Valkama

Tuota kannattaa seurata ja etsiskellä kaikki vanhatkin artikkelit, jota Kauhavan kaukolämpöön liittyy.

Syksyllä voi olla vähän toinen äänikellossa Kauhavallakin. :)

"Firstly, it is ludicrous to claim that wood is ‘carbon neutral’ on the grounds that replacement trees would eventually absorb the carbon emitted when a felled tree is burned. The report says it could take a replacement tree hundreds of years to grow to maturity — which would be far too long to have any supposed effect on any climate change.

Second, burning wood, because of its lower heat efficiency, emits 12 per cent more CO2 than burning coal per unit of electricity."

Read more: http://www.dailymail.co.uk/news/article-4255010/Id...
Follow us: @MailOnline on Twitter | DailyMail on Facebook

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Joo ymmärrän ton aika ongelman. Mutta eipä tuo kivihiili tai öljy taida uusiutua noinkaan nopeasti, että jos vaihtoehtoa miettii..

Ville Valkama Vastaus kommenttiin #6

Se kohta kaksi on se oleellisempi. Se kertoo suoraan sen, että puuta pitää polttaa enemmän kuin kivihiiltä, jotta saat tehtyä saman työn. Eli MWh ja MWh eri polttoaineilla eivät ole yhtä tehokkaat. Lauseen asiasisällöstä voi myös ymmärtää, että ei ole kysymys kattilahyötysuhteesta vaan koko termodynaamisen prosessin hyötysuhteesta.

Käyttäjän tyy kuva
Timo Ylhäinen

"Hiilidioksidimolekyylin muodostuessa on vapautuva energiamäärä tämän hetkisen tutkitun tiedon mukaan vakio. Vapautuva energianmäärä on n. 400 kJ / kMol."

Niin, Paitsi kun liemeen lisätään Turun Parin maagista käärmeöljyä, vapautuva energiamäärä lisääntyy 40%.

Ville Valkama

Ei lisäänny. Timo on käsittänyt tahallaan väärin ja tulee tänne esiintymään hölmömpänä kuin oikeasti on.

Voitko jo lopettaa turhan päiväisen kiusaamisen?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

#4 Mulla on syntymässä blogi aiheesta. Vähän tuolta rakennusfysiikan näkökulmasta..

Ville Valkama

Jos meinaat lähteä kumoamaan minun esittämiä asioita niin silloin sinun kannattaa tehdä läksyt huolella ensin siitä, mitä minä olen sinulle kirjoittanut ja siitä, mitä et niistä ymmärtänyt.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #9

Näinpä... Tervetuloa sitten keskustelemaan aiheesta. Ja vastaamaan ihan oikeasti niihin kysymyksiin. Kannattanee opiskella hieman rakennusfysiikkaa ennen sitä. Katsotaan josko jo tänäiltana ois valmis tuo blogi..

Ville Valkama Vastaus kommenttiin #10

Se olisi ihan hyvä jos tulisi niitä aiheeseen liittyviä kysymyksiä.

Katsos kun sinä käsittelit eristämistä ja minä käsittelin energiansiirtymisestä.

Kysyt minulta sitä, että miten aineella joka vaikuttaa energiansiirtymisen muotoon vaikutetaan eristeisiin?

Vastaus on, että kun ei vaikuteta, ja sen sinä varmasti jo tiesitkin. Mutta jostain syystä kuvittelet, että minä olen sinulle väittänyt, että vaikuttaisi?

Energiahäviöitä voidaan vähentää muutenkin, kuin eristämällä.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #12

Väität PARI lisäaineen vähentävän kasvihuoneen seinäpintojen läpi kulkeutuvia
johtumislämpöhäviöitä.

Johtumilämpöhäviöitä voi vähentää parantamalla rakenteen U-arvoa tai pienentämällä rakenteen eri puolten välillä vallitsevaa lämpötilaeroa.

Se taas onnistuu laskemalla sisälämpötilaa tai nostamalla ulkolämpötilaa.

Mitä edellämainituista lisäaineenne tekee?

Ville Valkama Vastaus kommenttiin #17

Tai sitten voit myös nostaa energiaa siirtävän pinnan säteilyn intensiteettiä ja näin vähentää johtuvanlämmön siirtämisen tarvetta huoneeseen. Lämpösäteily ei lämmitä kuivaa ilmaa, mutta se kyllä lämmittää kasvihuoneessa olevia massoja kuten kasveja ja kasvualustoja. Ennen pitkään näiden massojen varaama energia myös luovuttuu näistä massoista, osittain termostaatin mittaamaana johtuvana lämpönä ilmaan.

Tästä johtuen poltin käy harvemmin ja Rikun paljon puhuma U-arvo pysyy entisellään, mutta häviöt rajapinnan läpi ovat silti pienemmät.

Muuta huomion arvoinen seikka, ennen kuin alat vastustamaan tätä ilmiötä:

A) Sähkömagneettisella aaltoliikkeellä ei ole lämpötilaa
B) Kaikki pinnat emitoivat omassa lämpötilassaan sähkömagneettista aaltoliikettä
C) Myös vedessä kulkee sähkömagneettista aaltoliikettä, joka ei näy vedessä lämpötilan muutoksena

Näin toimii energiansiirto kasvihuoneissa. Tyydyttikö vastaus, Riku Reinikka?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #18

Sä lähdet siitä oletuksesta että liekki säteilee siellä kasvihuoneessa. Etkö ymmärrä että asia ei ole niin?

Sehän säteilee palopesässä ja se säteily ei saavuta kasvihuonetta.

Kasvihuonetta lämmittävät patterit säteilevät tasan samalla teholla oli liekin säteilyteho mikä hyvänsä, sikäli kun vesikierron lämpötilaa ei muuteta. Niiden säteilyteho määräytyy niiden materiaaliominaisuuksien ja pintalämpötilan mukaan.

Seinien läpi johtuvan lämmön määrää lämpötilaero ja rakenteen U-arvo. Sitä ei mikään liemi voi muuttaa.

Valitettavasti näin.

Ville Valkama Vastaus kommenttiin #19

Riku ei nyt ymmärrä, että energiansiirtyminen on jatkumo jossa tapahtuu absorptiota ja emitointia. Emitoitavat aallonpituudet muuttuvat pintalämpötilojen funktiona.

Yritit tekstissäsi väittää, että kaikki energia vedessä siirtyy puhtaasti konvektiona ja johtumalla. Löydätkö jostain heat&mass transfer käsikirjasta fysikaalisen lainalaisuuden, joka pois sulkee sähkömagneettisen aaltoliikkeen etenemisen vedessä? Tai veden kyvyn säteillä sähkömagneettista aaltoliikettä eteenpäin esimerkiksi niillä aallonpituuksilla, jotka ovat vesimolekyyliä mittaa lyhyempiä?

Jos löydät niin kerro ihmeessä minullekin, että mistä kirjasta ja mistä kohdasta.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #18

Aivan sama miten energia absorptoituu ulkovaippaan, se ei vaikuta millään tavalla siihen kuinka se emittoituu, johtuu ja konvektoituu lämmitettävään tilaan. Kattilan ulkopuolisiin tapahtumiin parilla ei voi mitenkään olla minkään sortin vaikutusta. Sen määräävät ulkopinnan lämpötila, ympäristön lämpötila ja ilmavirtausten nopeus kattilan ulkopinnan ohi.

Palamislämpötilat eivät ole lähellekään sellaisia että siinä voisi syntyä säteilyä joka läpäisisi rakenteet säteilynä ilman absorptiota väliaineeseen. Ja kun absorptio kerran tapahtuu, palamisprosessilla ei ole enää mitään merkitystä sille missä muodossa energia jatkaa matkaansa kohden ympäristöä.

Vedessä sm-säteily tosiaan voi edetä jonkin matkaa. Mutta olisin kiinnostunut kuulemaan kuinka näkyvän valon ja infrapunan alueella oleva palamisen spektri läpäisee ainuttakaan peltikerrosta rakenteesta. Tämä nimittäin käy päinsä vasta röntgen- ja gamma-alueella ja jos väitätte että lisäaineenne tuottaa näitä, olette pulassa.

Periaatteessa liekin lämpötilan nostolla ja nopealla siirrolla rakenteisiin voisi olla kai positiivinen vaikutus kokonaistehokkuuteen mikäli kattilan kaasujen lämpötila alenisi tässä. Se kuitenkin melko varmasti edellyttäisi rakenteellisia optimointeja polttoaineen koostumuksen muutoksen ohella.

Lopuksi: vaikka pari toimisi käytännössä, fysiikan esityksenne saa sen kuulostamaan käärmeöljyltä. Internetsivuillanne on myös linkki 'tieteelliseen näyttöön' jota ei sitten olekaan siellä. On vain heikosti dokumentoituja anekdootteja.

Jos todella uskotte tuotteeseen, ns. Cut the bullshit ja viekää litku VTT:lle tutkittavaksi VÄITTEISIIN NÄHDEN ASIANMUKAISEN KYSYMYKSENASETTELUN KERA. Jos saatte sieltä puhtaat paperit, tuote myy jatkossa itsensä.

Ville Valkama Vastaus kommenttiin #21

Hei Pekka,

Kiitos kommentistasi. Huomaan että olet ottanut muutaman olettamuksen muiden esittämistä väittämistä siitä, mitä minä olisin kirjoittanut tai tarkoittanut.

Oleellisen virhe väittämässäsi on se, että en ole kertakaakaan väittänyt, että lämpösäteily läpäisisi peltiä.

Tässä ensimäinen blogini viimevuoden keväältä. Referoin sitä alle. Lue se ajatuksella ja mieti, ollaankohan me jo koitettu tehdä tämän asian tutkimiseksi VTT:n kanssa yhteistyötä? Ja onkohan se jostain syystä jäänyt toteutumatta?

http://villevalkama.puheenvuoro.uusisuomi.fi/21439...

"Valtion Tieteelliseltä Tutkimuskeskukselta eli nykyiseltä VTT Oy:ltä emme ole yrityksistämme huolimatta koskaan saaneet avointa ja tasapuolista kohtelua, jotta olisimme voineet päästä mukaan tutkimuksiin, joissa ns. tieteellisillä mittauksilla tuotteidemme vaikuttavuus oltaisiin voitu todentaa. VTT ei ole siis halunnut antaa arvovaltaansa PARI-tuotteiden markkinoinnin tueksi. Käytännössä tilanne on kehittynyt niin, että emme ole saaneet tutkimukselle saati sen tarvetta kartoittavalle aloituspalaverille aikaa VTT:ltä. Puhelinneuvottelussa näistä molemmista kieltäydyttyään VTT:n yhteyshenkilö on tehnyt myös selväksi, että aikaa ei tule jatkossakaan irtoamaan Turun Pari Oy:lle. Syynä niinkin pätevä syy, kuin että ”juuri nyt on kalenteri niin täynnä, että ei voi mitenkään tietää koska seuraavan kerran on aikaa”. Tähän voidaan toki todeta, että jokaisella tutkimuslaitoksella on valtuudet päättää mihin itse käyttävät aikansa. En ala pelkästään tähän perustuen paheksumaan VTT:n toimintaa.

Nykyisen VTT Oy:n tutkimusprofessorina toimiva Nils-Olof Nylund on antanut herjaavia haastattelulausuntoja tuotteestamme ainakin Svenska YLEn toimittajalle keväällä 2015, joka on ollut omiaan vaikeuttamaan tuotteemme läpimurtoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi tiedossamme on myös toinen tapaus, jossa VTT:hen työsuhteessa oleva ”arvostettu professori” on antanut anonyymisti lähdesuojaa hyödyntäen herjaavia lausuntoja tuotteestamme Suomen Yrittäjien lehden päätoimittajalle Kimmo Koivikolle, joka on estänyt tuotteen tunnetuksi tuomista ainakin Suomen Yrittäjien lehdessä. Tämä tapahtuma ajoittuu vuodelle 2014. Ihmettelen edelleen kovasti, että mihin tässä haastattelussa tarvittiin aikoinaan lähdesuojaa. Tällä hetkellä on siis epäselvää, onko energiamarkkinat mullistavia innovaatioita herjaavia professoreita VTT:llä töissä enemmänkin kuin Nils-Olof Nylund vai pelkästään Nils-Olof Nylund. Uskoisin asian selviävän uutistoimittajien alkaessa tutkia asiaa.

Käytös VTT:llä on hyvin ymmärrettävää ”rahan tasapainon” näkökulmasta katsottuna. Onhan VTT sentään yhtiö, jonka tavoitteena on tuottaa voittoa omistajilleen sekä perustaa voittoa tavoittelevia osaomistusyrityksiä tutkimus- ja kehitysyhteystyötä varten. Nämä yhtiöt VTT perustaa yhteistyökumppaneidensa kanssa, jotka ovat tyypillisesti miljardien liikevaihtoluokassa toimivia pörssiyhtiöitä ja näiden tytäryhtiöitä.

Joistakin VTT:n ja asiakkaan välisistä osaomistusyhtiöistä on julkisuudessa kerrottu, että tutkimustyön päätyttyä VTT on myynyt osaomistusyhtiön omistusosuutensa asiakasosapuolelle tutkimuksen valmistuttua. Erään kaupan yhteydessä VTT:llä tutkimuksesta vastannut erikoistutkija siirtyi kaupan yhteydessä toimitusjohtajaksi yhtiöön, joka tutkimustyön päätteeksi myytiin osakekannaltaan kokonaan asiakkaan omistukseen. Itse en tiedä tällaisten tapausten kokonaislukumäärää, mutta varmuudella tiedän, että näin on toimittu vähintäänkin kerran. Uutisointia tähän liittyen löytyy vuodelta 2007. VTT:n asiakkaana on tässä tapauksessa ollut tunnettu suomalainen yhtiö, jonka nimeä en koe tässä kohtaa tarpeelliseksi tuoda julki. Eikä ole tarvettakaan, sillä sinänsä tässä VTT:n toimintamallissa asiakasyritysten kanssa ei todennäköisesti ole mitään laitonta, mutta menettelymalli asettaa ison kysymyksen VTT:n omalähtöiselle väittämälle siitä, että he olisivat puolueeton tutkimuslaitos.

VTT on ollut julkisuudessa myös soraäänien vaientamisesta energiatutkimuksessa. Tästä hakukonejätti Google auttaa virkistämään muistia 2010-luvun taitteessa ilmitulleesta skandaalista ”VTT vaientaa soraäänet energiatutkimuksessa”. Tällä hetkellä minulla ei tiedossa mitään sellaista luotettavaa arviota, jonka pohjalta olisi perusteltua väittää julkisesti, että tutkimuslaitos olisi puolueeton sen jälkeen, kun se on jäänyt julkisesti kiinni soraäänien vaientamista energiatutkimuksessa. Eritoten kun tämä tutkimuslaitos on osakeyhtiömuotoinen ja saa rahoituksensa merkittäviltä osin asiakasyrityksiltään laskuttamistaan töistä sekä myymistään osakkeista.

Nämä julkisuudessa olevat tapaukset osoittavat VTT:n puolueettomuuden tutkimuslaitoksena kyseenalaiseksi, kun puhutaan energiatutkimuksesta. Kun lisään tähän vielä oman kokemukseni siitä, miten yhden pienikokoisen perheyrityksen erittäin merkittävän innovaation läpimurtoa yritetään estää VTT:n tutkijoiden toimesta, niin asia alkaa saada jo melko hälyttäviä piirteitä.

Tätä läpimurron jarruttelua on tapahtunut VTT:n toimesta kieltämällä mahdollisuus asiakaskokemuksemme vahvistaviin tutkimuksiin sekä herjaamalla julkisesti YLEn tekemässä haastattelussa Turun Pari Oy:n tuotteet humpuukiksi. VTT on samalla vedonnut tällä väitteellä myös siihen, että tutkimukseen ei tarvitse myöntää aikaa, koska se ei ole tutkimusprofessori Nils-Olof Nylundin mukaan järkevää ajankäyttöä. Tieteellistä tutkimusta tekevä VTT on siis tekemättä tieteellistä tutkimusta tehnyt johtopäätelmän, että jokin on humpuukia. On siis täysin selvää, että VTT:llä ei ole energiatutkimuksessa puolueetonta katsontakantaa.

VTT:llä näyttäisi muodostuneen tavaksi valita itse, mitä tutkitaan ja mikä saa olla heidän arvovallallaan tieteellisesti todistettua ja mikä ei. Suomalaisen yhteiskunnan kehityksen kannalta tämä on haitallista, koska valtaosa ihmisistä luottaa VTT:hen ja VTT:n omaan hokemaan puolueettomuudesta."

Vesa Laurila Vastaus kommenttiin #22

VTT tekee ja myöntää kaikki tarpeelliset paperit testitulosten mukaan, kunhan kaupallisesta keksinnön testeistä maksetaan heidän pyytämänsä summa.
Näin mutkin toimijat menettelevät. Jotenkin vaikea nähädä, ettei teillä ole rahaa maksaa testejä, jos kolmen litran kanisterin sisältö maksaa max 10€ purkitettuna ja myydään asiakkaalle 269€ hintaan. Jos aine oikeasti VTT mielestäkin testitulosten valossa toimii, niin testien kustannukset kuolettuvat hetkessä.

Tietenkin on mahdollista, ettei he havaitse 40% säästöä testeissään.

Ville Valkama Vastaus kommenttiin #24

Mitä kohtaa Vesa ei ymmärtänyt kommentista 22 ?

Ville Valkama Vastaus kommenttiin #21

Ja Petrille vielä sellainen havainto, että tässä asia kokonaisuudessa on kysymys paljon enemmästäkin, kuin siitä, että mikä on se vaikuttava mekanismi jota ei yleisesti ottaen tunneta tai hyväksytä käytännön sovellusten suunnitteluarvoissa.

Energiaa ei synny tyhjästä, kuten ei vero eurojakaan. Tulokset kuitenkin valtiontalouden ja asiakkaidemme suhteen kuitenkin kertovat selvän viestin.

Käyttäjän tyy kuva
Timo Ylhäinen Vastaus kommenttiin #9

Ville kirjoittamia asiota ei tarvitse yrittää kumota. Hän on kumonnut ne itse jo valmiiksi.

Ville Valkama Vastaus kommenttiin #11

Mitähän Timo nyt sitten tällä taas tarkoitti? Haluaisitko vihdoin alkaa perustelemaan väitteitäsi?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Kuivan puun massasta vain 56% on palavia aineita eli vetyä ja hiiltä. Antrasiitillä taasen 95%. Kuivan puun poltossa n. 30% energiasta syntyy vedyn palaessa vedeksi ja antrasiittia poltettaessa 13%. Kuivan(absolut) puun lämpöarvo on n. 19 MJ/kg ja antrasiitin 35. Kuivan männyn koostumus: C 50,5 massa %, H 6,2%, O 42%, N 1%, tuhka 0,4%. Antrasiitti: C 91,8%, H 3,6%, O 2,6%, N 1,3% , S 0,7%.

Täydellisessä palamisessa molemamat tuottavat kilogrammasta saman verran hiilidioksidia palamisessa syntyvää energiayksikköä kohden ja vettä syntyy puun poltossa n. kolminkertainen määrä verrattuna antrasiittiin em. energiayksikköä kohden. Palamisen lämpötila mm. palamattomien aineiden suuremman osuuden vuoksi lienee puulla alhaisempi eli lämmönsiirto liekistä ja savukaasuista (saman hintaisessa eli samanlaisessa) kattilassa virtaavaan kiertoväliaineeseen on heikompi samansuuruista syötettyä polttoainemassavirtaa kohden. Eli samanlaisesta kattilasta ulos saatu lämpöteho on puulla heikompi kuin antrasiitillä. Mutta tämänhän tiesivät jo sepät ahjojensa äärellä ja veturikuskit Lokomoissaan. Eli myös sähköntuotannossa hiili on parempi polttoaine kuin puu. Ja aivan oikein, jos jotakuta vielä hiilidioksidipäästöt huolettavat, niin kivihiili päästää vähemmän niitä tuotettua lämpö-tai sähkökilovattituntia kohden. Jotenkin näin sen pähkäilen. Tosiaan, kasvikunta ei erottele hiilidioksidilähteitään.

Ville Valkama

Hyvin tuotu faktat esiin, kiitos!

Sen verran tarkentaisin, että puunkohdalla häviöt eivät suinkaan synny kokonaisuudessa pelkästään savukaasuhäviöinä. Energian siirtymistavalla systeemmissä on isomerkitys systeemin hyötysuhteeseen.

Käyttäjän tyy kuva
Timo Ylhäinen

Turun Pari Oy myy tuotteita myös suoraan kuluttajille.

Kuluttajansuojalain 2. luku 6§, yksiselitteisesti kieltää antamasta totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, jos tiedot ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman annettuja tietoja olisi tehnyt.

Tässä Turun Pari Oy on rikkonut lakia toistuvasti ja jatketusti. Osakeyhtiön lainvastaisesta toiminnasta on vastuussa sen hallitus, mukaanlukien tämän blogin kirjoittaja, puheenjohtaja Ville Valkama.

Ville Valkama

Ja sitten Timo Ylhäinen yksilöi ne totuudenvastaiset ja harhaanjohtavat tiedot sekä perustelee näkemyksensä asiasta niin pystyn puolustautumaan tältä Timo Ylhäisen herjaukselta.

Kiitos!

Toimituksen poiminnat